tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lämpöä puusta




































Pitkästä pitkästä aikaa jotain pientä piristystä sisustusrintamallakin. Jotenkin tämä meillä vallitseva kokonaisvaltainen valkoisuus on viimeaikoina alkanut hieman kyllästyttämään. Valkoiset seinät, valkoiset kiintokalusteet, valkoiset huonekalut... Väriä löytyy onneksi jonkinverran kuitenkin tekstiileistä, ja muista pienistä yksityiskohdista. Lisää tätä kontrastia päätin kokeilla nyt vaihtamalla olohuoneessa olevan hyllykön tasot puunvärisiksi. Bauhausista ostin vaalean puun väriset hyllylevyt, mutta eihän ne yllättäen Ikean runkoon sopineetkaan. Hieman meinasi sapettaa, mutta onneksi on suhteita sellaisiin ihmisiin, että hyllyjen kavennus kunnollisilla työkaluilla onnistui suht nopeasti. Eilen mies viimein asensi nämä paikoilleen, ja täytyy sanoa, että vaikka isosta asiasta ei ole kyse, niin ihan mukavan pehmeämmän ilmeen nämä puunväriset hyllyt antavat verrattuna kokovalkoisiin. Valkoiset kylläkin menivät vaatehuoneeseen odottamaan sitä hetkeä, kun haluan taas vaihtelua siihen suuntaan... ;-)

Raskaita työpäiviä ollut viimeaikoina, onneksi kohta koittaa muutaman päivän lepoloma, jes!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palmusunnuntaina




























Hellurei!

Teimme extempore päätöksen lähteä mökille viikonlopuksi. Matka on kyllä aika pitkä, eikä toisaalta ole järkeä sinne asti ajaa viikonlopun takia, mutta kyllähän se on paras paikka nollaantua raskaan työviikon päätteeksi. Ilmat kylläkin olivat todella surkeat, mutta saipahan köllötellä rauhassa tuvassa ja saunoa rauhassa. Ulkoilut jäi valitettavasti aika minimiin, jos ei muutamia halonhakkuita lasketa, se onkin yksi lempipuuhista siellä. Muutama päivä tässä on taukoa, ja sitten taas startataan, jospa kelit olisi pääsiäisenä vähän suotuisammat. Viikolla hain muutamat pajunkissat sisälle kotia koristamaan, ja äidiltä sain ihanan keltaisen pääsiäiskukan.
Aamulla taas aikainen herätys ja töihinpaluu, mitenhän sitä jaksaa kun kellosiirto taas sotkee rytmiä.. En kyllä tykkää yhtään koko kellonsiirrosta, minun puolestani tästä käytännöstä voitaisiin kyllä luopua!

Mukavaa alkavaa pääsiäisviikkoa!






perjantai 20. maaliskuuta 2015

Perjantainarsissi


























Jei, se on taas perjantai ja työviikko pulkassa! Viikon ruokaostokset kävin hoitamassa, ja samalla nappasin kärryyn tämän söpöläisen, enää en kyennyt vastustamaan. Yritin väkertää sen paperin sisään, niin kivalta kuin se onkin muissa blogeissa näyttänyt. Mutta jotenkin paperi ei millään tahtonut totella! Nyt se kyllä näyttää somasti rikkinäiseltä munankuorelta, kun revin tuota reunaa käsin.

Ihanaista viikonloppua!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Runkorosmariini



























Niin monessa blogissakin jo vilahtanut, ihana runkorosmariini piti sitten minullakin kotiuttaa. En tiedä tuleeko tätä niinkään ruoanlaitossa hyödynnettyä, mutta ihan mahtavaa silmänruokaa se ainakin on! En ole koskaan osannut käyttää ruokiin tuoreita yrttejä, kun en tiedä mikä mihinkin sopii, joten vinkkejä voi viisaammat antaa. Lisäksi en ole saanut aiemmilla yrityksillä pidettyä yrttejä hengissä, joten katsotaan miten tämän käy.. Osa syy lienee meidän suht pimeä keittiö, mihin paistaa vain aamuisin aurinko. Niimpä sijoitin tämän aarteen nyt aivan ikkunan eteen, että saisi kaiken mahdollisen saatavilla olevan valon. Mielenkiinnolla seuraan miten käy...

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Anopinkieli ja peikonlehti






























Lauantaina jäi Bauhausin puutarhaosasto katsastamatta, joten vahinko piti korjata eilen. Eikähän sieltäkään tyhjin käsin voinut poistua, vaan mukaan lähti anopinkieli ja peikonlehti. Ja nyt saa kyllä viherkasvit riittää vähäksi aikaa! :-D Saapa nähdä miten nämä menestyy, ostin oikein lannoitettakin, ja ainakin anopinkielestä sanotaan että on todella vaatimaton kasvi. On muuten aika osuva nimi tällä kukalla...
Loppuun vielä räpsy ihanaisista ruusuista jotka vielä jaksaa ilahduttaa. Mukavaa alkanutta viikkoa!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Lisää vihreää





































Ihana aurinkoinen lauantai ollut tänään, ja kuinka se jo lämmittääkään, uskomatonta! Pienen shoppailukierroksen tein pitkästä aikaa, lähinnä näiden vihreiden vuoksi, ja löytyihän niitä. Nimiä en tosin tiedä, Tokmannilla kun kävin niin luki vain "viherkasvi", ja hintalappu päällä. Että mitä lienee, mutta kivalta näyttävät jokatapauksessa! Näiden kahden lisäksi otin pari muutakin, mutta nämä pääsivät nyt poseeraamaan. Eri mukavaa ilmettä antavat kyllä.
Nyt nautiskelemaan vielä auringosta, ennenkuin laskee. Mukavaa iltaa teillekin <3

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Aarteita jätelavalta
























Olen miehellekin puhunut että haluaisin jonkinlaisen korin olohuoneeseen, mihin saisi jemmattua lukuisat torkkupeitot joita on jostain syystä päässyt kertymään... Haaveissa oli TineK:n bambukoreista se isoin versio. Noh, eilen hän tuli töistä kotiin, ja toi nenäni eteen nämä kaksi jättikokoista koria! Kirkkain silmin väitti käyneensä shoppailemassa, juupa juu, uskokoon ken tahtoo.. Jätelavalta hän oli nämä löytänyt! Mutta mikäpä siinä, otetaan käyttöön! Toki on kooltaan "hieman" isompia mitä kaavailin, mutta mahtuupahan ainakin tavaraa, ja mikä parasta, hinta nolla euroa. Kyllä nämä miehetkin osaa välillä yllättää!

Aurinkoista viikonloppua!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Ruusuisia kuvia























Onko mitään kauniimpaa kuin vaaleanpunainen ruusu? En voinut olla nappaamatta ostoskoriin kun piipahdin lähikaupassa. Ja halusin jakaa tätä kauneutta myös teille. Viikonloppuna sitten voisi ottaa uuden yrityksen niiden viherkasvien metsästyksen suhteen, nyt kun viehättäisi ajatus jostain isommasta kasvista.. Kyllä kasvit tuovat kevään!

Ihanaa iltaa ystävät <3




tiistai 10. maaliskuuta 2015

Ilahdutan bloggaajakaveria

















Heippa vaan pitkästä aikaa!

Täällä on nyt totaalinen blogikooma. Ei keksi mitään kirjoitettavaa, taikka kuvattavaa ja takki on tyhjä. Minulle tarjottiin myös sairasloman sijaisuutta, joka tässä nyt muutaman viikon kestää, ja työpäivän jälkeen ei kyllä ajatus juokse yhtään että voisi blogia päivitellä. Mutta antaapas nyt ajan kulua, ja katsotaan löytyykö se bloggailuinto vielä.

Tänään halusin kuitenkin tarttua kameraan sen verran, että kuvasin viimein kukkivat onnenpensaan oksat. Ihanan pirteän ja keväisen värisiä kukkia tuli näihin runsainmitoin! Kirsikanoksien kanssa ei sitten mennytkään niinkuin elokuvissa, muutama kukka on auennut, ja näyttää että nekin nuupahtavat samantien. Aina ei voi onnistaa.

Lisäksi minulla on ollut rästissä jo hävettävän pitkään tämä bloggaajakaverin ilahdutushaaste. Nämä ovat ihania juttuja, ja minun onnekkaan kohdalle tämä haaste on osunut jo kolme kertaa, kun ihanat naiset Heidi, Seija ja Heli ovat halunneet muistaa minua. Kiitos ihanat! Ja koska tässä haasteessa saa muistaa myös haastajaa, niin minä päätin toteuttaa tämän nyt siten, että haluan vastavuoroisesti muistaa takaisin näitä minua muistaneita, enkä tällä kertaa haasta uusia mukaan. Joten laittakaapa Heidi, Seija ja Heli minulle osoitteita tulemaan vaikka sähköpostilla, minjuskah(at)gmail.com, niin saatte toivottavasti piristävää postia lähitulevaisuudessa! :-)

Mutta nyt ruuanlaittopuuhiin!

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Ne onnenoksat





























Kuvailimpa aikani kuluksi noita onnenpuunoksia, niihin näyttäisi todella tulevan keltaiset kukat, jes! Pienempikin määrä olisi varmasti riittänyt, mutta jos vitosella saa kaksi nippua, niin silloinhan pitää ottaa se kaksi nippua, vaikkei niin tarvisikaan vai mitä? ;-) 

Täällä on pakkailtu laukkuja huomista reissuunlähtöä varten, pikkuhiljaa alkaa kaikki olla valmista. Lapsia jännittää ja se kyllä näkyy, ja kuuluu... Onneksi pikkusisko aikoi lähteä mukaan loman viettoon minulle seuraneidiksi, että on sitten aikuistakin seuraa. Instaan tulee varmasti kuvia räpsittyä, joten nähdäämpäs siellä sitten tulevina päivinä! Oikein ihanaa viikon jatkoa, ja lomaa niille kellä sitä tällähetkellä on <3 Heippa!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ruusuista risuihin


























Vallalla olevan vuodenajan ja trendin mukaan nyt sisustetaan runsaasti viherkasveilla. Samoin kuin monella muilla, tämä vihreänkaipuu iskee aina keväisin myös minuun. Niimpä marssin eilen tomerana Bauhausiin viherkasviostoksille. Mutta eipäs siellä oikein ollutkaan mitään mieluista ja olin vähän pettynyt.. Kunnes viimeisessä nurkassa vastaan tulivat nämä, niin monessa blogissakin jo vilahdelleet oksat, tai kansankielellä risut, niinkuin mies heti tuumasi. Olin haltioissani, että näitä oli saatavilla meidän Bauhausissa! Pari nippua otin kirsikan oksia, ja toiset kaksi taisi olla jotain onnenpuunoksia. Suurimman osan sijoittelin olohuoneen puolelle, mutta pari oksaa piti myös keittiöön taittaa. Mielenkiinnolla odotan alkavatko nämä kukkimaan, toivottavasti ei nyt hiihtoloman aikaan kuitenkaan kun en ole katsomassa. Mutta ruusuista risuihin siis tälläkertaa, mukavaa vaihtelua! :-)