torstai 12. helmikuuta 2015

Ruusunaika
























Voi pyhä jysäys että täällä on oltu kipeitä! Influenssa on käynyt läpi jokaisen korkeine kuumeinen ja kovine lihassärkyineen kaikkineen.. Miehellä jatkuu kuumeilu edelleen, muut ollaan päästy jo pahimman yli, mutta olo on kyllä heikko edelleen. Sitkeä tauti, toivottavasti te olette siellä säästyneet! Osaa taas erilailla arvostaa terveyttään.. 

Tuli sitten automaattisesti pidettyä taukoa myös näistä someilujutuista, ja ihan hyväähän se välillä tekeekin. Nyt kuitenkin kuvia ruusukaunokaisesta, joka on jo pidemmän aikaa ilostuttanut myös tätä sairastupaa. Näin keväisin tulee aina kauppoihin näitä pieniä ruukkuruusuja, ja koska hinta on sama kuin tulppaanikimpulla, niin ihan mielellään näihin sijoittaa, kun kestävät kuitenkin paljon kauemmin kuin leikkokukat. Ja oikein hyvällä tuurilla pääsee keväällä istuttelemaan ulos. Tosin, eipä ole tainnut yksikään tähän mennessä selvitä paria viikkoa pidempään.. Jokatapauksessa näiden myötä oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille!

26 kommenttia:

  1. Parantumishalit sinne<3 influenssa on kyllä niin kamala! Vuosi sitten se vieraili parin viikon ajan meillä.

    Kaunis ruusu <3 näitä tulee pian hankittua, ovat niin suloisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Seija <3 :'-) Pikkuhiljaa alkaa antautumaan :-)

      Poista
  2. Influenssa on paha.. Sen jälkeen on peruskuntokin koetuksella. Toivottavasti se pian lähtee teiltä! Täällä on tavallista flunssaa, lapset olleet kuumeessa ja kovassa yskässä. Ei pääse edes nauttimaan näistä ihanista keväisistä ilmoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Pari päivää kun sairastaa niin tuntuu ettei ylhäällä jaksa olla ollenkaan! Mutta onneksi
      pikkuhiljaa helpottaa :-) Paranemisia myös sinne <3 :-)

      Poista
  3. Voi että! Toivottavasti paranette pian ja pääsette jatkamaan normaalia elämää!!!

    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, pikkuhiljaa alkaa helpottamaan! :-)

      Poista
  4. Tulppaanit oli ja meni ennen kuin ehtivät kunnolla avautua edes - yllätys! :D Jospa meilläkin säilyisi tuollainen valtavan kaunis ruukkuruusu edes vähän pidempään, vaikka tuskin kuitenkaan ihan ulos istutukseen asti... Paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä ruusut yleensä hieman kestävämpiä ovat, kannattaa kokeilla! :-)
      Kiitos paljon Heidi <3 :'-)

      Poista
  5. Ihana ruusu <3 Pitäisi itsekkin välillä hankkia ruusuja :) Paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa vaihtelua tulppaaneille! :-D Kiitos paljon Jenna <3

      Poista
  6. Toivottavasti sairastelut alkaa olla takanapäin! Voimia! <3

    VastaaPoista
  7. Kaunis ruusu!
    Täällä on liikkeellä jotain ihmeflunssaa, ei nosta kuumetta vaan pientä lämpöä koko viikko. Todella ärsyttävä tauti!
    Paranemista ja kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kyllä :-) Kyllä nyt on liikkeellä niin monenlaista ja jokalähtöön! Parempia vointeja ja rentouttavaa
      viikonloppua myös teille! <3 :-)

      Poista
  8. Ihanaa että olette jo parantumaan päin, sairastelu on mälsää.. mä kipaisen myös tänään ruusuostoksille :) Kivaa viikonloppua ja ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tauti otti takapakkia, mutta jospa pikkuhiljaa.. :-) Myöhäistä ystävänpäivää ♡

      Poista
  9. Kaunis on ruusu ja ihanan valkoinen<3
    Tääläki tauti meinaa kaataa, mutta vielä ei ole tarvinu antaa periksi!
    Mukavaa viikonloppua Minna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä ihania ♡ On kyllä ollut kova tauti, hitain askelin ylöspäin... :-)

      Poista
  10. Kaunis kukka ja kauniit kuvat! <3
    Hirmuisesti toipumishaleja täältä. Ihan kamala tuollainen tauti! Hui-hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :'-) On kyllä hirveetä rääkkiä tämmöinen, niin henkisesti kuin fyysisestikin! Hiljaa hyvä tulee toivottavasti :-)

      Poista
  11. Herkkä ruusunen!
    Raikkaat kuvat ja kiva tunnelma!
    Pikaista toipumista!
    Lämmin tuulahdus täältä Mantelilaakson tunnelmista!

    VastaaPoista
  12. Ruukkuruusut on ihania!! <3 Kestävät yleensä pitkään hyvänä. Toivottavasti vointi alkaa olemaan parempaan päin! :) Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ♡ Kyllä ne sen pari viikkoa kestävät kuitenkin :-) Kivaa viikkoa sinnekin, täällä pötköttely jatkuu...

      Poista