keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Iltavilli ja paperipussit

































Moikka!

Herranjestas mikä tuuli tuolla ulkona puhaltaa, hyvä ettei katto lähde irti! Mutta paistaapa aurinko komeasti silti.

Pääsiäislomakin oli ja meni, ja arki on taas alkanut. Samana iltana kun kotiin päästiin, ja pyykkivuori oli selätetty, iski sellainen sisustusiltavilli. Sain päähäni kokeilla keittiöön hyllykön alle tuota konsolitasoa, ja sehän istuukin siihen oikein mainiosti. Ihanat paperipussukatkin pääsivät esille, jotka postipoika minulle toi ihanalta Seijalta, bloggaajakaverin ilahdutushaasteen myötä. Kiitos vielä kerran näistä! Hyllykkökin sai osakseen hieman järjestelyä, pikkujutuilla piristystä ja uutta ilmettä.

Nuo keittiön tuolimme ovat mielessäni saaneet jo lähtöpassit, ei ollut sittenkään minun juttuni nämä mustat keinonahkaiset tuolit.. Uusista olisi jo aika selvä visio, vielä kun saisi rahat kasaan että pääsisi haaveita toteuttamaan...


Aurinkoisia päiviä!

24 kommenttia:

  1. Ihanan nättiä! Hyllyjen järkkäily on meikeläisen suosikkipuuhaa - pitää sisustusvirettä mukavasti yllä, kun kippojen paikkaa vaihtamalla saa aikaan omasta mielestään ihan uudenlaisen ilmeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'-D Onneksi ihan ilmaiseksikin saa uutta ilmettä! Vaikka sitten hyllyjä järkkäilemällä.. :-D

      Poista
  2. Ihanat paperipussukat<3
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Konsolipöytähän näyttää todella kivalta tuossa, nyt alatasollekin saa jotain esille , vaikka juurikin nuita kauniita pussukoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna! :-) Niimpä, jotain ihanaa tuohon pitäisi vielää löytää... ;-)

      Poista
  4. Nuo pussit on kivoja. Meillä tyttö anasti heti omaan käyttöön. Hyvin sopii pöytä tuohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! ♡ Nää on kyllä kivoja, vähän erilaisia :-)

      Poista
  5. Onpa mukavan keväinen fiilis kodissanne :) Nuo pussit on mustakin kivoja ♥ Itselläkin olis järkkäilyvimmaa, mutta kipeän jalan kanssa pitää nyt huilailla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! :-)
      No voi surku.. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! :-D Paranemisia jalalle ♡

      Poista
  6. Kauniita kuvia ja ihanat pussukat!
    Kiva kun nykyään on kaikkia kauniita säilytysjuttuja niinku noita paperipusseja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen ♡ Älä muuta sano, toinen toistaan ihanampia juttuja! :-)

      Poista
  7. Niin kauniita otoksia! <3 Näitä kyllä katselee niin mielellään :-)

    Mukava juttu kun pussukat olivat mieleiset! :-) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija ♡ Kyllä näitä kelpaa esitellä! :-D

      Poista
  8. Ihania pussukoita ♥ Jotenkin niin puhtaan kaunista, ihanat vaaleat sävyt, tykkään! ♥

    VastaaPoista
  9. Täälläkin näyttävät niin kivoilta nuo pussukat ♡ Kaunista muutenkin!

    VastaaPoista
  10. Oi! Niin ihanan valoisaa ja vaaleaa. Todella kaunista! Pussukat on kyllä tosi kivat <3 Tykkään kovin!!

    VastaaPoista
  11. Tuo nurkkaus on kyllä niin ihanan näköinen, tykkään sen jokaisesta yksityiskohdasta hurjasti! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi Jenni! :'-) Tykkään itsekin että tuo nurkka on nyt ihan mukiinmenevä! :'-D

      Poista