tiistai 10. joulukuuta 2013

Tonttuilua

Tänä aamuna minulla oli monta ilonaihetta. Ensinnäkin kiitin mielessäni joulukalenterin keksijää, lapset hyppää kuin raketit herättyään sängystä ylös, toisin kuin ilman tätä ihanaa houkutinta.. 
Toiseksi, sain viimein ekaluokkalaiseni oppimaan nauhojen sitomisen! Tästä on väännetty koko kesä, kun se ei tahdo millään onnistua. No, tänään koulussa on luistelupäivä, joten aamulla oli pakkorako tämän asian suhteen.. Ja kuinka ollakaan, niinhän ne nauhat lopulta taipui sievälle rusetille :)
Kolmas asia on auton sisätilanlämmitin. Miten ihmeessä en ole tajunnut hankkia sitä aiemmin! No, eilen koin herätyksen tämänkin asian suhteen, ja kylläpä oli taivaallista hypätä aamulla lämpimään autoon, ilman lasien rappausta..

Mutta nyt itse asiaan. Tänään oli pakko jo tarttua noihin tontun puuhiin. Lahjoja on jo sen verran kertynyt, että ajattelin muutaman paketoida jo pois alta. Nauhaa näihin ei vielä saanut, kun ovat loppujen lahjojen kanssa piilossa naapurin autotallissa.. Ehkäpä näistä löytyy vinkkiä lahjanhankintaan muillekin poikalapsien vanhemmille :)


Tämän ihanan ja yksinkertaisen kauniin lahjapaperin löysin Ikeasta.





Ja ei muutakuin hommiin! Tämä Legon Creationary peli oli hankintalistalla jo viimevuonna, mutta jostain syystä ei lopulta päätynytkään pukinkonttiin. Korjattakoon nyt tämä erhe. Hauskalta vaikuttava peli, jossa tehtäväkorttien mukaan rakennetaan legoista erilaisia hahmoja, ja toisten täytyy arvata mikä kyseessä. Uskoisin olevan ainakin meidän poikien mieleen.




Pikkuautot ja puuhakirjat ovat aina mieluisia.







Homma hoidettu, osittain...



Lumista päivänjatkoa, täällä ainakin tuiskuttaa :)

12 kommenttia:

  1. Oi. mitä ihania lahjoja ja mukava vinkki tuo legopeli, en ole tuollaista ennen nähnytkään! Täälläkin on tuiskuttanut lunta useita senttejä:) Leppoista iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on varmasti kiva :) Alkaa vaan olla tosi hankalaa tuo lahjojen osto, kun ei haluaisi enää hirveästi leluja ostella. Ei niillä leiki kukaan... :/

      Poista
  2. Ihanaa "polkkakarkki-paperia" <3 Lahjat ovat varmasti mieluisia.
    Jotkut asiat pitää vain oivaltaa, niinkuin tuo nauhojen sitominen :) Hienoa, että nyt onnistuu ja mää en vois olla ilman tuota auton lämmitintä, ja lasien rappaaminen on ihan kauheaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo paperi on varmasti monikäyttöistä, ei pelkästään joulupaperiksi sopivaa :) Oli kuitenkin opettaja vielä auttanut nauhojen kanssa... ;)

      Poista
  3. Voi nyt mua kyllä vähän harmittaa etten ostanut tuota paperia ikeasta, tisi kivannäköistä!
    Auton sisätilalämppärin keksijä on kyllä nero!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakuin takaisin Ikeaan, vielä ehtii! ;) Muutenkin siellä oli tosi persoonallisia joulukoristeita :)

      Poista
  4. Teillä on ollut tänään ilmeisen hyvä päivä:)
    Minunkin pitäisi aloittaa lahjojen paketointi, tarvikkeet on jo hankittu ja peräti lahjatkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä, suurilta osin ainakin ;) Ei muutakuin tuumasta toimeen! :D

      Poista
  5. Tuo on niiiiin hienoa paperia! :-) Ihanaa! :-)

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköistä lahjapaperia!

    VastaaPoista