sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Itsellekin jotain pientä





















Olen aina ollut hirveän huono ostelemaan itselleni mitään, vaatteita varsinkaan. Lastenvaatteiden osalta hintalappuun ei tule katsottua ihan niin kriittisesti mitä omien ostosten kohdalla. Toki en lapsillekaan ostele mitään hirmu kalliita merkkituotteita tietäen, että hetken päästä ne ovat joko puhki, tai muuten vain sotkettu siihen malliin, että vaikka kuinka kyse olisi merkkituotteesta ei kukaan niistä enää maksa mitään. Näin ainakin sisävaatteiden osalta, ulkovaatteet ovat asia erikseen.

Mutta siis yleensä koluan kaikki ale-rekit, niin lasten kuin aikuistenkin, ja usein niistä tekee hyviä löytöjä. Niin eilenkin. Tämä ihana t-paita oli pakko ottaa, vaikka aikaisemmin en ole oikeastaan printtipaidoista välittänyt ollenkaan, mutta näköjään sitä pikkuhiljaa lämpenee näidenkin suhteen.. Hintaa oli 5e. Ja tämä kiva vaalean pinkki huivi, 3,5e. Kenkähankinnat ovat myöskin viimeaikoina aiheuttaneet päänvaivaa. Pitäisi löytää kevyet ja lämpimät yksilöt, joilla olisi vielä hyvä kävelläkin!
Vinkkejä otetaan vastaan.


Aurinkoista sunnuntaita!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Peikonpähkinää päälärissä



























Tällaisena märkänä, kylmänä ja sateisena päivänä on ihana olla vain sisällä lämpimässä. Tehdä pieniä sisustussiirtoja ja suunnitelmia. Tunnelmoida kynttilänvalossa ja torkutella sohvan syleilyssä. Talvi antoi tänään itsestään maistiaisia, ja mieleen hiipii väkisinkin myös jouluisia ajatuksia... Peikonpähkinän oksat pääsivät naulakon päälle, vietettyään kesän kaapin perukoilla.


Tunnelmallista iltaa!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Kuppikakkukuppien aateliaat

Heipodei!

Nyt kyllä tulee vähän tikusta asiaa, mutta halutti niin kovasti kuvata jotain niin otin kohteeksi nämä ihanaiset Nicolas Vahén muffinsivuoat! Ostin nämä jo kesällä kun kävin Oululaisessa sisustusliikkeessä enkä ole vielä raskinut käyttää, heh. No eipä tässä ole tullut muutenkaan pahemmin leivoskeltua viimeaikoina. Mutta olisi näille kyllä yksi tuunausjuttukin mielessä, jos ei tule leivontaan käytettyä. Katsotaan nyt. Tarkoitus olisi muutenkin tulevaisuudessa tutustua laajemmin Vahén tuotteisiin, koska paljon olen kuullut hyvää, ja tuotteiden ulkonäkökin on mitä mainioin!

Ja täällä ikuisuusflunssa vain pitää otteessaan, saapa nähdä kuinka käy kun lääkekuuri loppuu... Miehelläkin oli tänään ensimmäinen työpäivä 10 viikon tauon jälkeen, joten nyt alkaa olla palaset kohdillaan arjessakin.



























Nyt leidit joku hyväksi todettu muffinssiresepti ilmoille, jos sitä vaikka innostuisi leipomaan!

torstai 18. syyskuuta 2014

Tarpeellinen pikku tauko

Terveisiä mökiltä!


Miehellä on vielä muutama päivä kesälomaa jäljellä, joten otimme koko sakki pienen irtioton arjesta ja lähdimme mökille. Tuli kyllä tarpeeseen siinäkin mielessä, että flunssa jyllää yhä, ja lääkekurikin piti jo aloittaa poskiontelon tulehdukseen. Joten voimat ovat olleet aika finaalissa. Nyt saa hieman rauhoittua ja levähdellä.

Syksy on tullut tännekin ja ruska alkaa pikkuhiljaa loistaa. Joutsenpariskunta poikineen on vielä järvellä, eivät ole vielä raskineet lähteä... Iltaisin on pimeää, todella pimeää. Onneksi on tuikut ja lyhdyt :-)
























tiistai 16. syyskuuta 2014

Mistä tietää...


...että on syksy? Siitä, että lehdet putoaa. Siitä, kun aamulla astut ulos, kipristelee kylmä kosteus nenänpäätä. Ja siitä, että muuttolinnut kasaavat joukkonsa ja kääntävät suuntansa kohti etelää, kaartaen talojen yli ikäänkuin jättääkseen hyvästit meille pohjolaan jääville. Kaikesta tästä ja monesta muusta. Mutta myös siitä, että on aika sytytellä kynttilät, käpertyä sohvan nurkkaan ja kaivella kutimet esille. Aloittaa ensimmäiset sukat, jotka lämmittävät varpaita talven tullen. Siitä minä ainakin tiedän, että on syksy. Vaikka en mitenkään erityisesti syksyä rakastakaan, niin jotain taikaa siinä on...


























Mitä sinä rakastat syksyssä?

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kippoja kuppeja


Lauantai moikat!

Ihanaa kun on viikonloppu! Tosin nukkuminen ei ollut ihan toivotunlaista, kun piti yöllä hoivata kipeitä lapsia.. Heillä olisi ollut koulupäiväkin tänään, mutta niimpä vain joutuivat molemmat jäämään kotiin, kun flunssa päätti lähteä uusintakierrokselle. Ihanaa oli kuitenkin kaikessa rauhassa käydä kauppa-asioilla, ja muutenkin puuhailla ihan omaan tahtiin. Kameraankin piti päästä tarttumaan pitkästä aikaa, ja kuvailimpa huvikseni noita Ikean ihania astioita. Mustat ovatkin olleet meillä jo pidempään, keltaisia kahvikuppeja otin kaveriksi viime Ikean reissulta. Ja ihanaiset paperipillit clasulta, mistäs muualtakaan! :-) Näitä ei vain tahdo raskia käyttää, kun ovat niin söpöjä...





































Ihanaa lauantai-iltaa ystävät <3

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Tavoitteena kevyempi elämä


Moikka!

Arki alkaa pikkuhiljaa täällä asettua uomiinsa. Koulut ja työt rullaa, paitsi miehellä joka vielä viettelee kesälomaansa. Yksi muutos kuitenkin on tapahtunut, ja toivottavasti pysyvä sellainen! Olen nimittäin aloittanut pienen elämäntaparemontin. Koskaan en ole mikään hirmuisen ylipainoinen ollut, mutta pikkuhiljaa vuosien mittaan kiloja on kuitenkin kertynyt noin 15 ylimääräistä. Mitään stressiä en näistä asioista ole koskaan ottanut, vaan ihan hyvin olen viihtynyt näin muodokkaampanakin naisena. Mutta pikkuhiljaa ylimääräinen maha on alkanut ärsyttämään, ja tuli hetki jolloin tajusin, että nyt pitää alkaa tekemään asialle jotain ennenkuin tilanne vallan riistäytyy käsistä. Päätin aloittaa kevyemmän elämän.

Mikään urheilijatyyppi en ole koskaan ollut, enkä varsinkaan pidä aikataulutetusta liikkumisesta, joten nyt ruokavalio on ensimmäinen asia joka päätyi syyniin. Olen alkanut syömään pienempiä ruoka-annoksia, ja mahdollisuuksien mukaan syön vain proteiinin ja kasviksia. Enemmän salaatteja, hedelmiä ja marjoja, tavoitteena se puoli kiloa päivässä. Herkuista ja ylimääräisestä sokerista (paitsi hedelmäsokerista) on ollut yllättävän helppoa olla erossa, mikään karkinsyöjä kun en muutenkaan ole koskaan ollut. Liian suuret ruoka-annokset ja suolaiset hyvät ovat enemmän lukeutuneet paheikseni. Tässä asiassa säännöllinen syöminen näyttää olevan todella tärkeää, että herkkuhimot pysyvät poissa, ja ateriakoot tätä myötä kohtuullisina. Olisiko tässä nyt mennyt reilu viikko näin, vaaka näyttää kilon vähemmän kuin aiemmin ja olen jo siitäkin hyvin iloinen, että jotain tapahtuu, eikä suunta ainakaan enää ole ylöspäin! Ja jo nyt huomaa, että tulen vähemmällä kylläiseksi kuin ennen, ihan mahtavaa :-) En ole koskaan ollut näin tosissani painonpudotuksen suhteen, ja nyt todella toivon, että tämä moodi pysyy päällä, mielellään lopun elämää.


































sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Olohuoneen uudet valaisimet

Moi!

Olenkohan lamppufriikki, vai pelkästään yli-innokas sisustaja? Se jäänee arvoitukseksi, mutta viime aikoina on tullut hankittua aika monta valaisinta lisää tähän taloon. Ikean paperivarjostin oli hauska, ja halpa. Clas Ohlsonilta tämä toinen, ei myöskään hinnan kirossa ja mukavan erilainen. Eli pienellä rahalla niinkuin aina, mukavaa piristystä. Tämä musta saattaa kyllä saada lopullisen sijoituspaikkansa nuorimmaisen huoneesta, jahka saamme siellä pienen pintaremontin suoritettua. Tarkoitus olisi muuttaa huonetta enemmän koululaisen näköiseksi. Sitä inspiraatiota odotellessa...

















Viikonloppu vierähti hurjan nopeaa, kun sain vanhan ystävän vierailulle piiiiiitkästä aikaa, oli kyllä ihana nähdä <3 Huomenna sitten taas työntouhuun! :-) Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Valoa ikkunassa...


Heippahei!

Niin se pyörähti jälleen uusi viikko käyntiin. Mitä hämärimmiksi aamut käyvät, sitä tuskallisemmalta kuulostaa kellon piipitys korvan juuressa aamuisin... Ja varsin raikkaaksi ilmatkin jo menneet, illalla bongasin ensimmäiset revontuletkin! Pakko se on pikkuhiljaa alkaa valmistautumaan talven tuloon.
Siksipä Halpiksesta lähti viimein mukaan tämä ihana talolyhty, kauan olen tämmöistä jo suunnitellutkin hankkivani. Pieni, mutta viehättävä. Ja toki vihreääkin pitää hieman olla tulevan pimeyden keskellä, tällä kertaa muratin muodossa :-) Pieniä arjen piristyksiä!