sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ruusuista risuihin


























Vallalla olevan vuodenajan ja trendin mukaan nyt sisustetaan runsaasti viherkasveilla. Samoin kuin monella muilla, tämä vihreänkaipuu iskee aina keväisin myös minuun. Niimpä marssin eilen tomerana Bauhausiin viherkasviostoksille. Mutta eipäs siellä oikein ollutkaan mitään mieluista ja olin vähän pettynyt.. Kunnes viimeisessä nurkassa vastaan tulivat nämä, niin monessa blogissakin jo vilahdelleet oksat, tai kansankielellä risut, niinkuin mies heti tuumasi. Olin haltioissani, että näitä oli saatavilla meidän Bauhausissa! Pari nippua otin kirsikan oksia, ja toiset kaksi taisi olla jotain onnenpuunoksia. Suurimman osan sijoittelin olohuoneen puolelle, mutta pari oksaa piti myös keittiöön taittaa. Mielenkiinnolla odotan alkavatko nämä kukkimaan, toivottavasti ei nyt hiihtoloman aikaan kuitenkaan kun en ole katsomassa. Mutta ruusuista risuihin siis tälläkertaa, mukavaa vaihtelua! :-)

36 kommenttia:

  1. Ihania risuja. Itse taas tein mahtavan kukkalöydän Lidlistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidlissä on monestikin ihania kukkia :-) Kiitos <3

      Poista
  2. Oi miten ihanasti tuo viestii tulevasta keväästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, ihan parhaalla mahdollisella tavalla! :-) Ulkona kirsikkapuissani ei tosin ihan tällaisia nuppuja vielä ole :'-D

      Poista
  3. Ihania oksia, ei risuja ;) Mutta enpäs ois arvannut että niitä bauhausissakin myydään. Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tullut minullakaan mieleenkään ennenkuin kävelin pahki! :'-D

      Poista
  4. Nuo on niin ihania! <3 Meillä ei enää bauhausissa ollut, kun uuden setin olisin hakenut! :-) Nuita on joka kevät saatava! <3
    Voi näitä kuvia.... <3 Olet niin kehittynyt, ja koko aika huomaa enemmän <3 Tosi hienoja, ja tyylikkäitä! <3

    Blogissani on sinulle jotain.... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että... Ihana kuulla tämmöinen kommentti ihmiseltä joka on pitkään ollut mukana blogini matkassa! Iso kiitos Seija! :'-) Kävinkin jo kurkkimassa, olen niin otettu :'-) <3

      Poista
  5. Ihania ovat, voi kun täältäkin sais....
    Varmasti nuo myös kukkivat, kuvailehan sitten niitä meillekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta pitää kuvailla, piti jo nyt kun ei malttanut! ;-)

      Poista
  6. Ihania oksia <3
    Minun pitää varmaan mennä kukkakauppaan, josko siellä olisi noita oksia. Täällä ei varmaan muista kaupoista löydy...
    Tosin lenkillä nappasin mukaani tippuneita koivunoksia, jotta risumaniani vähän saisi helpotusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että kukkakaupassa on :-) Mutta ajavathan koivun oksatkin asian, saa vähän vihreää :-)

      Poista
  7. Kivat oksat :) kyllähän se vihersisustaminen näin keväällä on aika pop ja kohta pääsee ulos möyrimään penkkejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Ihan hirvittää mitä tuolta paljastuu, kun jäi viime kesänä vähän retuperälle tuo puutarhanhoito... ;-)

      Poista
  8. Oi miten keväisiä kuvia :) Aivan ihania!! Täällä on ihan harmaata ja toivotaan, että pian aurinko tulisi esiin!!

    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :'-) Aamulla hetken aurinko näyttäytyi, sen koommin ei ole näkynyt :-/

      Poista
  9. Mulla on kanssa risut odottamassa kukintaa. Toivotaan, että tulee nättejä kukkia. Mukavaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä nähdä onnistuuko kukinto :-) Mukavaa päivänjatkoa sinullekin <3

      Poista
  10. Vau! Taidankin napsaista omenapuusta pienen oksan sisälle, kirsikasta en uskalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla puolestaan omenapuut vielä niin pikkuruisia, ettei niihin tohdi kajota :-D Kirsikkapuista ehkä paremminkin, mutta en kyllä raskinut niitäkään mennä leikkomaan :-P

      Poista
  11. Täytyypä yrittää bongailla meillekin tällaisia "risuja", vaihtelua perustulppaaneihin! :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat oksat! Täytyy toivoa, että noita löytyy vielä kun seuraavan kerran pääsee bauhausiin :) pakko saada! Kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :-) Jännä nähdä aukeavatko! :-P

      Poista
  13. Kauniit kuvat oksista, kyllä näitä risuja (:D) vain on joka kevät saatava. :)
    Ihanaa sunnuntai-iltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla nyt ensimmäistä kertaa näitä, toivottavasti nähdään kukintokin :-)

      Poista
  14. Hei, hyvä tietää että niitä taas saa! Pari viikkoa sitten kävin bauhausissa kyselemässä, mutta silloin ei kirsikanoksia vielä ollut. Viime vuonna sain kukat aukeamaan, mutta olivat valkoisia eivätkä vaaleanpunaisia niin kuin olin kuvitellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, nyt äkkiä hakemaan! :-D Pihallemme istutetut kirsikkapuut tekevät myös valkoiset kukat, varmaan
      niin käy näidenkin kanssa :-)

      Poista
  15. Ensikertalaisena pakko sanoa että ihastuin täysin blogiisi! <3 Jos kiinnostaa niin käy katsomassa myös oma blogini osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja ihana kuulla että pidät blogistani! :-) Ehdottomasti käyn vastavierailulla! :-D

      Poista
  16. Voi kuinka kivasti olet laittanut nuo risut noihin pulloihin! Itse tuskastelin sitä, että kaikki maljakot oli liian isoja oksille. Ei tullut mieleenkään kokeilla pulloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Pullot toimivat kyllä oivina maljakkoina! :-D

      Poista