Heipparallaa!
Piti ihan asioikseen tulla välillä täälläkin käymään, kun tuntuu kesän aikana jääneen koko blogistania ihan unholaan. Hyi hyi minua...
No, syksy tulla jollottaa kovaa vauhtia, ja lapsilla alkaa torstaina taas arkinen aherrus koulussa. Itsellä ei ole toistaiseksi töitä tiedossa, joten kotiäitiys jatkuu. Ahkerasti ollaan mökkeilty nyt loppukesästä, kun ilmatkin viimein hieman lämpenivät. Ei meinannu malttaa tulla kotiin ollenkaan!
Sisustusrintamalla ei ole tapahtunut ajatuksen tasoa enempää, joten senkään puolesta ei ole ollut blogiin päivitettävää.. No sen verran uutta, että hankin pienen pokkarikameran, Canon powerShot S120:n, mukaan reissuille kulkemaan! On kyllä ihan näppärä vastine kännykkäkameralle, kuvien laatu ihan toista luokkaa. Ja nämäkin kuvat piti testauksen vuoksi näpätä tuolla pikkukameralla. Valinta oli helppo, budjetin asettaman rajan, ja merkkiuskollisuuden vuoksi. Hyvä hankinta!
Mutta nyt taitaa olla iltaruuan aika, palataampa taas kunhan täällä tapahtuu jotain... Tsemppiä kaikille arjen aloitukseen! :-)
Johanna, Ellen ja Seija! Kiitos tuhannesti kommenteista, minä nakkisormi onnistuin jälleen kerran julkaisemisen sijaan poistamaan kaikki bittiavaruuteen.. ARGH!!!
VastaaPoistaJohanna : se on Annon harmaa pellavapäällinen, näyttää vain kuvassa lilalta! :'-D
Ellen: joo toivottavasti talventullen olisi taas enemmän annettavaa blogille :-)
Seija: kiitos, ihana kun kävit ♡ :-)
Ihania varsinkin nuo kaksi keskimmäistä kuvaa, niin ihanasti tuota vihreää ja muitakin väripilkkuja mukana! Mukavaa viikkoa sinne :)
VastaaPoistaVoi kiitos Jaana ♡ :-)
PoistaKaunis ja raikas on sisustuksesi, mukavia nuo viherkasvit!
VastaaPoistaVälillä tulee mullekin puute postausaiheista, mutta postataan sitten, kun on asiaa;) eiks vain?:)
Mukavia elokuun päiviä Minna<3
Kiitos Sari, kyllähän se näin on :-) Viherkasvit on kyllä ihania ♡
PoistaVoi kuule, ollut aika monen blogielo hiljaista viime aikoina. Mutta voiko syyttää. :) Talven pimeydessä voi sitten istua läppärin valossa. ;)
VastaaPoistaNimenomaan näin!! :'-D
PoistaTosi kauniita kuvia olet ottanut! Yes, hyvä pitää vähän etäisyyttä, jos siltä tuntuu :).
VastaaPoistaVoi kiitos <3 Joo, jospa se tästä taas lähtee.. ;-)
PoistaKauniin raikkaan näköistä kodissanne! <3 Ihaillen katselin noita viherkasvejasi, minun hoidossani kun tuppaavat aina lopulta kuihtua. ;)
VastaaPoistaSama homma täällä, kesäisin tulee postattua huomattavasti harvemmin muihin vuodenaikoihin verrattuna. Nyt kun syksy alkoi (joka on minusta aivan ihanaa!), tulee bloggailtuakin varmasti enemmän. Tosin välillä tuntuu, että postausaiheet ovat blogissani niin samankaltaisia... ;/
Ottamiasi kuvia sekä täällä blogissasi että Instagramissa on mielenkiintoista seurata ja selkeästi kyllä huomaa, että sinulla on silmää valokuvaukselle. :)
Iloa alkaneelle päivällesi! <3
T: Emppu / Iloa & Unelmaa
Voi kiitos aivan ihanasta kommentistasi!! :'-) Kasvit voivat kyllä hyvin, ainakin näin kesällä. Saapa nähdä kuinka talvella käy.. ;-D
VastaaPoistaJa todella kiva, että jaksat seurailla otoksiani <3 :'-)
Ihanaa päivää sinullekin <3
Ihania kuvia kauniista kodista <3
VastaaPoistaMukavaa iltaa :)
Kiitos Niina ♡ :-)
PoistaMulla on ollut kesän aikana vähän samat hommat. Nyt lomalla ajatus luistaa (vähän) terävämmin ja blogiinkin on tullut jotain julkaisukelpoista. :D
VastaaPoistaJoskus olen kyllä miettinyt, että tämähän on vaan harrastus. Kun ei tällä tienaa, niin tekee sitä silloin kun hyvältä tuntuu. Jos lukijat katoaa, niin kait se on niin tarkoitus. Kesällä varmaan monella ollut samaa, että blogi jäänyt vähemmälle. Minä olen ollut tosi huono kommentoimaan toisille, nyt otin oikein tämmöisen maratoonin. :D
Mukavia päiviä sinne!
Kiitos paljon Anne kommentista! :-) Katsotaan josko talven tullen blogihommat taas piristyisivät.. :-)
VastaaPoistaMinulla on sinulle blogissani tunnustus! :)
VastaaPoistaT: Emppu / Iloa & Unelmaa
Voi kiitos <3 :'-) Pitääpä heti lähteä tsekkaamaan! :-D
PoistaHienosti näyttää uusi kamerasi toimivan. Kaunis koti teillä..:)
VastaaPoistaKiitos paljon! Olen kyllä tosi tyytyväinen uuteen pienokaiseeni <3 :-)
PoistaNyyyh!! Mihinkähän on kommenttini kadonnut?! Kirjoitin tuolloin heti innokkaasti kun olin niin iloinen kun pitkästä aikaa oli postaus! <3 Olen monena päivänä miettinyt, että toivottavasti palaat jossain saumaa! <3
VastaaPoistaVoi kiitos ihana, olen niin otettu tätä kommentista.. :'-) Kommenttisi kyllä tuli perille, mutta kuten tuolla yllä
Poistalaitoinkin, painoin vahingossa poista nappia kun piti painaa julkaise! :-( Puhelimella kun säätää niin nakkisormet osuu välillä väärille napeille! :'-D
Blogi-innostus on kyllä nyt totaalisen hukassa, tuntuu ettei ole mitään annettavaa tänne.. Ei ole kyllä tapahtunutkaan mitään mistä olisi voinut postata.. Mutta toivotaan että innostus vielä löytyy, en haluaisi kyllä vielä blogia lopettaakaan :-)
Ihanaa syksyn jatkoa Seija! <3 :-)
Kauniin näköistä <3 Tervetuloa takaisin blogimaailmaan <3
VastaaPoistaKiitos paljon Laura <3 :-)
Poista- Oi, kun teillä on kaunis koti!
VastaaPoistaVoi kiitos! :-D
PoistaIhanat olkituotteet <3
VastaaPoistaKiitos! Ne on kyllä <3 :-)
PoistaOlen eka kerran sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.
VastaaPoista