torstai 28. marraskuuta 2013

Kodinhoitohuone

Yksi tärkeimmistä motiiveista, miksi halusin oman talon rakentaa oli se, että saisin vihdoinviimein kodinhoitohuoneen. Ja eritoten oman paikan pyykkitornille, ettei sen enää tarvitsisi pyöriä haitolla kylppärissä niinkuin ennen, ja olikohan se edes kovin turvallista? Noh, sain talon, ja kodinhoitohuoneen. Ja tässä vaiheessa on hyvä varmaan sanoa, että se on ihan liian pieni. Meillä se eritoten korostuu, kun kaiken pyykkihuollon ynnämuun lisäksi kaikki kulkeminen tapahtuu tuosta ovesta. Jälkiviisaushan on tunnetusti sitä parasta viisautta. Ensikerralla olen fiksumpi.



Tälläkin osastolla kaapistot korkeakiiltoista valkeaa pintaa, ja työtasot samaa myös kuin keittiössä. Lika on ainakin heti havaittavissa, ja helppo pyyhkäistä pois.


 
Iso allas on kyllä kätevä, kun kuraisia kenkiä huuhtelee. Tai toisinsanoen poikien kengät ovat usein tähän aikaan vuodesta sen näköisiä, ettei niitä äkkiä edes kengiksi tunnistaisi, joten pelkkä huuhtelu ei ihan riitä, vaan tarvitaan järeämpiä keinoja...





Mankelikin tuli ostettua, ja vaikka en tykkää mankeloinnista yhtään, niin kyllä koitamme silti liinavaatteet aina laittaa sen kautta. Kyllä se ulkonäkö sitten palkitsee..
 
 
 
Kuivausrumpu on kyllä ihan ykkönen lapsiperheessä! Ja muutenkin, miten helppo pestä sohvienkin päälliset kun saa samantien kuivaksi. Sisävaatteita en kyllä enään rummuta, tai en ainakaan ennen kuin olen laihtunut kymmenen kiloa...
 
 

Pojille laitettiin alemmaksi oma naulakko, joka olikin ihan hyvä idea. Ainoa huonopuoli vaan on se, että tuppaa olemaan aina ihan liian täynnä. Kuvaa varten karsittu 90% vaatteista..

Tämmöinen kodinhuoltohuone meillä, kovassa käytössä on, vielä kun saisi tilaa lisää!
 
Mukavaa päivänjatkoa!



10 kommenttia:

  1. Kaunis kodinhoitohuonekin teillä on (kuten koko muukin koti), ja niin SIÌSTI! Meillä on aina pestyjä pyykkejä ympäriinsä, odottamassa paikalleen kuljetusta, on harrastusvälineitä, pyykkitelinettä yms. kaikkea tykötarvetta... Tarviikin nyt jouluksi se siivota kuntoon, kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja ihanaa jos sait jutustani inspistä, ei muuta kun tuumasta toimeen! :D Heh, arvaat varmaan mitä minä tein ennenkuin otin kuvia... ;)

      Poista
  2. Kodinhoitohuonetta täälläkin kaipailtaisiin (ja monia muitakin huoneita, ko asumme kaksiossa :D). Helpottaa kyllä niin paljon pyykkihommia :) Totuin siihen kotikotona asuessa, olihan se shokki, mutta kuudessa vuodessa hyvin tottunut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista <3 Niin, todellisuudessahan pyykkihuollon osalta meillä kodaria käytetään sen pesuun, ja mankelointiin. Niin ja ehkä silittämiseen. Mutta viikkauksen hoidan aina sängyn päällä makuuhuoneessa, olen jotenkin niin tottunut siihen, enkä osaa seisaaltaan viikata... ;D

      Poista
  3. Kivan ja toimivan näköinen teidän kodari! Meiltä puuttuu allas kodarista, ja se on ehdottomasti isoin miinus. Siinä ois niin kätevä huuhtasta esim. kukkapurkit jne. Haaveissa joku kaunis päivä toteutuva remppa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli <3 Nojoo, allas on kyllä ihan ehdoton! :) Meillä ollut vähän liiankin monipuolisessa käytössä tarkoitukseen nähden, nimim. myös maalipensselit olen siinä pessyt... *viheltelee...* ;)

      Poista
  4. Kivan näköinen kodari ja nätit verhot :)

    VastaaPoista
  5. Olisi kyllä kiva jos olisi kodinhoitohuone. Rivitalossa kun asuu, niin yleensä se puuttuu. Miten hyvä olisikaan tulla koiran kanssa lenkiltä kodarin kautta rapakeleillä...Ja muutenkin pyykkihuollon voisi tehdä siellä.
    Teillä on kyllä kivannäköinen kodari, kyllä siellä kelpaa pyykätä:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, tykkään kyllä itsekin :) En antaisi pois! :D

    VastaaPoista