sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ensimmäinen adventti, tunnustus ja pikkulöytöjä

Ihanaa ensimmäistä adventtia teille kaikille <3




Lunta on satanut koko viikonlopun, ja sitä myötä alkaa maisema hivellä silmää. Eilen kävin ystävän kanssa Ikeassa pitkästä aikaa, ja oli sen verran uuvuttava reissu, että piti nukkua 11 tuntia päälle. Se on aina yhdenlainen spektaakkeli kun meiltä lähtee Ikeaan, lähin kun sijaitsee Haaparannassa Ruotsin puolella ja matkaa yhteensuuntaan 160km. Ja oli pimeää ja satoi lunta. No, pieniä kivoja löytöjä tein, ja tietysti iso kassillinen kynttilöitä piti sieltä tuoda. Tämä ihana pöytälamppu löytyi myös, oli minusta niin erikoinen, ja kun vielä halvalla sai niin...




Tietysti myös joulujuttuja ostin, ja nyt niitä alkaa olla jo niin paljon, etten enää kohta tiedä mihin kaikki sijoittaisin. Tyhmä minä. No, ehkä kaikki paikkansa löytää. Alla oleva uusi keittiöpyyhe ja jouluiset servetit löysin Tiimarista, molempiin suhtaudun suurella intohimolla.






Tämmöisiä ihanuuksia.

Ja sitten tärkein asia, sain Seikku P:ltä blogista Ripaus Vaaleanpunaista ensimmäisen tunnustukseni! Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen tästä huomionosoituksesta, kiitos todella paljon! Tästä on hyvä jatkaa. Ihanaa sunnuntain jatkoa ystävät <3
 

4 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä olet tehnyt, minunkin lähin Ikea on juuri Haaparannalla, siellä tulee aina silloin tällöin pistäydyttyä:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Teiltä taitaakin olla aika lyhyt matka sinne? *kade* ;)

    VastaaPoista
  3. Kivoja löytöjä olet tehnyt:) Tuollaiset tähti servetit pakko saada! Meiltä taitaa olla yhtä pitkä matka Haaparannan tai Kuopion Ikeaan. Haaparannassa on tullut käytyä enemmän. Ja Oulussakin on kivoja sisustusputiikkeja, matka kestää meiltä vain reilu pari tuntia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 En ole hirveästi perehtynyt Oulun varsinaisiin sisustusliikkeisiin, ja voi olla ettei minun kannata niihin jalallani astua... ;)

      Poista